lauantai 9. syyskuuta 2017

Mustila Puutarhan Syysistutuspäivä

Sateesta huolimatta ajoin tänään Elimäelle Mustila Puutarhan syysistutuspäiville.
Puutarhamyymälä sulkeutuu talveksi ja on avoinna vielä tänään ja huomenna. Garden Shopissa on huikean paljon hyviä alennuksia kasveista ja esimerkiksi Garden Girl:n puutarhavaatteista.


En tohtinut ulkoiluttaa kameraa kaatosaatessa ja muutenkin sisätilat houkuttelivat.


Garden Shopissa on paljon kivoja juttuja ja tyylillisesti valikoima on oman makuni kanssa hyvin samoilla linjoilla.


Oli pakko tehdä kaksi erillistä kierrosta. Jutustelu muiden asiakkaiden kanssa ja kiireetön sateisen lauantain tunnelma jättivät mukavan fiiliksen. 


Mitä mukaani sitten lähti?
Alennuksia oli todella paljon. Esimerkiksi kaikki sisä- ja kausikasvit -50%. Koska ajattelu kääntyy syksyllä väkisinkin sisätiloihin, en minäkään voinut vastustaa kasveja, joista voi nauttia sisällä huoneissa.

PASSIFLORA CAERULEA KÄRSIMYSKUKKA 
Nyt minulle tuli täydellinen oikosulku tämän seuraavan kuvan pikkulehtisen kasvin nimen kanssa! Tuollainen köynnös minulla oli aiemminkin ja nyt se maksoi 2 euroa! Kertokaa nyt joku se nimi? 
EDIT: Nimi löytyi, Kiitos!

                  LANKAKÖYNNÖS MUEHLENBECKIA COMPLEXA
           
Sitten menin vielä ostamaan Viikunan. Aitoviikuna lienee haastava talvetettava, mutta sen lehtien muoto vetosi minuun niin kovasti, etten voinut sitä sinne sateeseenkaan jättää. Käytin muuten vanhojakin huonekasveja vähän rapulla kylvyssä. Sade pyyhki pölyt lehdistä ja nyt ne kiiltävät raikkaina.

FICUS CARICA AITOVIIKUNA

Pakko oli saada myös tämä huippuedullinen ja kaunis kesäkassi.

KASSI - MUSTILA GARDEN SHOP
Huomenna vielä ehtii! Kannattaa mennä. Naapurissa on lähiruokamessutkin.



9 kommenttia:

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Lankaköynnös. Ihanalle näyttää. Harmitus, että sulkeutuu. Mennään tuosta ohi tämän kuun viimeisenä päivänä. Kuvittelin käyväni tuolla. No, enpä käykään.

Navettapiika kirjoitti...

Tuallaasehen tapahtumahan lähtisin viivana, jos olis pikkuusen likempänä.

Minna kirjoitti...

Mustilan taimipäivillä pääsin nyt toistamiseen vierailemaan ja tuo shopin puolikin tuli koluttua. Ihana paikka kokonaisuudessaan koko Mustila💚

Ulla kirjoitti...

Mukavia tapahtumia siellä Mustilassa! On niin ettäällä tiältä, van mukava ois käyvä siellä ussiimman kerran. Kuvassa näky iso kaunis laventeli, kokkeilin kerran talavehtiiko tiällä, ei selevinny.

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Ihania kuvia. Olisin itsekkin tuonne lähtenyt, mutta työt haittasivat harrastusta. Ehkäpä ensi kesänä sitten... Kivoja löytöjä teit!

Riina kirjoitti...

Mustila on niin ihana paikka! 💚🌿 Myymälään ois voinnu jäädä asumaan. Vierailin siellä taimipäivillä. Samaan aikaa shoppailtiin ja vaihdettiin kuulumisia Minnan kanssa.
Tykkään tuollaista myymälöistä, joita ei ole ahdettu täyteen kaikenlaista tavaraa. On ihana, kun myytävät tuotteet tulevat esille, silloin asiakaskin hahmottaa ne paremmin ja harmonia säilyy.💚🌿

Villin pihan Sanna kirjoitti...

Riina, niinpa juuri. myymälä on rakennettu tyylikkäästi ja valikoima on juuri sopiva.
Blogimaailmassa on se kiva puoli, että pääsee toisten mukana vierailuille kohteisiin, jonne itsellä on liian pitkä matka. Saahan ainakin katsoa kuvia ja lukea kohokohdista.

Kati kirjoitti...

Kyllä niin harmitti kun en päässyt tuonne. No vähän ahdistusta lievitti kun pääsin silloin muutama viikko sitten taimipäiville:) Ihania löytöjä sulla<3

Nila kirjoitti...

Nyt on paljon joka puolella ale myyntiä. Vielä en ole ostanut kuin kaksi jasmiketta. Tuijia voisin ostaa muutaman jos kohdalle sattuu. Hyviä löytöjä sinulla. Minä olen tehnyt sisälle muutamia asetelmia pihan kukista ja pensaista. Käy kurkkaamassa jos vaikka olisi joku idea mikä sopisi sinullekkin sisälle toteutettavaksi, vaikkei ihan sellaisenaan. Hyvää loppuviikkoa.