lauantai 6. toukokuuta 2017

Kesämatto kesänaapurista

Ihmeellinen juttu kävi tässä talvella. Call it home-blogin Kati osti perheineen kakkoskodin meidän kylältä ja bongasi minut instagramista.
Olimme myös molemmat Suomen kaunein koti-ohjelmassa ja olemme bloganneet  vuositolkulla. 
Lisäksi olemme syntyneet samana vuonna, samoin esikoisemme.


Tuntuu jotenkin tosi kivalta. 
Kati kaivoi tänään ihanan aittansa kätköistä minulle pari mattoa vietäväksi Asemalle
Pakko oli kuitenkin sovittaa tätä eteiseen. Onhan se aika ihana!


Katin kautta löysin myös Aseman puotiin myyntiin näitä ihania Havi´s-tuotteita. Niitäkin on aivan pakko testata kotona. Tuoksut ovat raikkaita ja herkkiä. Tykkään kovasti. Lisäksi pakkaukset ovat kauniita. Havis´s tuo kotiin ripauksen luxusta todella järkevään hintaan.
Avasin huonetuoksun ja sytytin muutaman kynttilän. Tarkasta siivouksesta niin viis!


Lauantai iltaan hieman pizzaa ja lasi viiniä.
Pizzapohjaa ei voi tehdä kuin durumvehnäjauhoista.

1,5 dl vettä
15 g hiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
ja noin 3 dl Durumjauhoa


Hyvää lauantai-iltaa kaikille!
Kannattaa pitää silmät auki ja asenne avoimena. 
Suosittelen myös ottamaan selvää, kuka naapurissa asuu. 
Se on ihmiselle hyväksi!
   

ps. postaus ei ollut sponsoroitu.
 No joo, maton osalta sponssasi Kati  

Ei kommentteja: